temp1617882111

yritykseni sevesuden ompelimo

  • Etusivu
  • Yritykseni
  • Sevesuden taidetta
  • Untitled
    • Ompelimo

sevesuden ompelimon Taustaa ja toimintaa 

Perustin Sevesuden ompelimon 2018 sivutoimiseksi ompelimoksi jonka toimiala oli naisten vaatteiden tekeminen ja korjausompelu, tilaustöinä.
Samalla tein edelleen toista työtäni lähihoitajana. Vuonna 2020 jäin osittaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle polvileikkauksen myötä ja jouduin lopettamaan hoitotyön kokonaan. 
Korona vähensi tehokkaasti työt ompelimossakin joten toiminta alkoi enemmän keskittyä videoiden kuvaamiseen Youtubeen. 
Tällä hetkellä yritys ei toimi, koska jäin eläkkeelle, mutta harrastuspohjalta teen vielä lähinnä videoita Youtubeen.

Lisäksi hankimme mieheni kanssa vanhan tanssilavan jonne perustimme matalan kynnyksen konemuseon.
Se on tuolloin yleisölle avoin tulla vaikka myymään kirppistuotteita tai vain katselemaan koneita. Lavalla on myös kirppis Onnentassut ry:n hyväksi jossa avun kohderyhmä on Romanian koirat ja kissat. 
Tänä vuonna kahvio toimii itsepalveluperiaatteella ja maksu on vapaaehtoinen. Kahvion maksut menevät kokonaisuudessaan Onnentassut ry:lle eli eläinten hyväksi. Romaniassa eläinten asema on todella kurja. Yhdistys auttaa mm. hylättyjä eläimiä turvaan ottamalla, jotkut saavat kodin Suomesstakin, kuten meidänkin Aila- koiramme. Paljon apua annetaan myös sterilointeihin ettei kenenkään tarvitsisi syntyä kadulle kaikkien vieroksumaksi katukoiraksi tai -kissaksi.
Lisäksi aina on jonkinlainen taidenäyttely mitä erilaisten koneiden ja vanhojen tavaroiden lisäksi. Tänä vuonna esille tulee Eeva Heromaa- Hirvosen satukuvituksia.
Museon toiminta tähtää yhteisöllisyyden lisääntymiseen sekä on konemieskanavan kohtaamispaikkana katsojillemme.

Tänä vuonna lavamuseo aukeaa sunnunaina 1.6.2025 klo 12-16 ja on auki sunnuntait 20. 7. asti jolloin viimeinen aukiolokerta. Juhannuksena 22.6. lava ei ole auki.
Vapaa pääsy, tule pitämään kirppistä ja viettämään aikaa koneiden ja muun mukavan seurassa.



​Tällä hetkellä Sevesudella on kaksi Youtubekanavaa, Mustan Suden metsä Sevesusi tuotanto : https://www.youtube.com/channel/UCNtHK_BMG_xV7Tolf1Kds8g

ja Konemies Artsi Sevesusi tuotanto: https://www.youtube.com/channel/UCjxIMvlkFA5SFwxR3DC5nvQ

joista ensiksimainittu keskittyy tuunaukseen, käsitöihin, luontoon, taiteeseen, eläimiin ja joskus kokkaukseenkin.  
Kanavallani on nyt uutuutena myös kristillinen näkemys sillä tavoin että luen säännöllisesti Raamattua alusta alkaen niin Vanhaa kuin Uutta Testamenttia. Nämä kokoan sitä mukaa julkisiin soittolistoihin.
Joskus kanavallani on satuja tai huumoria tai musiikkia. Näillä elementeillä Mustan Suden metsä kertoo elämästäni eläinteni kanssa, nykyään etenkin rescue- koirani Aila jakaa useimmat kokemukset kanssani.

Toinen kanava keskittyy keksijä- ja konemieheni Artsin tekemisiin sekä yleensä maalaiselämään ja maaseudun töihin aidolla Pohjois- Karjalan tyylillä.
Pääosassa ovat Artsin monet koneet joista ei kovin moni olekaan ihan alkuperäinen vaan on muokkautunut jotenkin. 
Myös omavalmisteita löytyy sekä nyt lavamuseo Särkän vanhat koneet pitää sisällään monenlaista vanhaa konetta ja muuta kiinnostavaa.

​ Vuonna 2022 Konemies Artsi ja vähän allekirjoittanutkin eli kanavan kuvaaja, esiintyi myös "Tubettavat konemiehet"- ohjelmasarjassa Metsa Manin ja Kone Manin sekä Simon kanssa. Sarjasta tuli niin pidetty että se pääsi vuoden 2022 Kultainen Venla ehdokkaaksi ja sarjan päähenkilö Metsa Man pääsi henkilöehdokkaana kolmen parhaan joukkoon. Sarjan ohjasi Sanna- Sisko Tohka ja sitä esitettiin Ylellä sekä Areenassa jossa se vielä jonkin aikaa on nähtävissä.
https://areena.yle.fi/1-62101433?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=copy-link-share
Tänä vuonna sarjasta tuli toinen kausi joka sekin löytyy Yle Areenasta.

Lisäksi elämästämme on tehty Youtubeen dokumentti "Miljoona rojektia" Sanna Niskasen toimesta. Tässä dokumentissa voit tutustua enemmän meihin, Konemies Artsin rakentelemiin koneisiin, yritykseeni ja elämäämme.

https://www.youtube.com/watch?v=Io3_gkBJdns
​
Sevesusi on tässä mielessä monipuolinen  tyyppi ja sen suurin tarkoitus on tuottaa ihmisille iloa ja luoda omanlaista yhteisöä jossa kaikilla olisi hyvä ja arvostettu olotila. 
Kommentointi kanavilla on vilkasta ja pyrimme molemmat aina huomioimaan katsojamme. Näin yhteisömme onkin kehittynyt mielenkiintoiseksi ryhmäksi ihmisiä ja toivomme sen kehittyvän siten edelleen.
​ Kanavat pyrkivät myös molemmat aktiivisesti kasvattamaan parempaa ja kunnioittavampaa puhekulttuuria netissä.


Oma taustani on hyvin moniammatillinen. Olen tehnyt töitä niin kaupan alalla kuin sosiaali- ja terveysalallakin. Lisäksi minulla on metallialalta  pitkä työkokemus.
Koututukseltani olen lähihoitaja ja mittatilausompelija sekä pukeutumisneuvoja, metallialalle olen myös kouluttautunut moneenkin osa- alueeseen kuten mm. CNC- koneistajaksi. 
Yrittäjäksi kouluttauduin samalla v. 2019 kun valmistuin mittatilausompelijaksi.
Nyt eläkkeellä olen alkanut opiskella koneneulontaa ja se on vienyt aivan mukanaan. 

Ompelualaa ja taidetta olen harrastusten myötä tehnyt koko elämäni, samoin eläinten kanssa olen harrastanut aina. Minulla on ollut hevosia, koiria, kissoja, kanoja, vuohia, mm. 
​
Omani, kuten Sevesudenkin arvot ovat kristilliset ja luonnonsuojelulliset, kestävä kehitys ja globaali oikeudenmukaisuus kuuluvat periaatteisiimme.


Konemies artsi- kanava

Picture
Tutustu kanavaan alta:
Picture

Sevesuden ompelimo- kanava

Picture
Tutustu kanavaan alta:
Etusivulle
Site powered by Weebly. Managed by Nettitakomo
  • Etusivu
  • Yritykseni
  • Sevesuden taidetta
  • Untitled
    • Ompelimo